keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Kasvisruokablogini sisältöä tuoreimmillaan Instagramissa. Nopeaa ja helppoa kasvisruokaa

Kasvisruokablogini sisältöä on tuoreimmillaan Instagramissa. Nopeaa ja helppoa kasvisruokaa kaupan hyllyltä, kylmiöstä, pakastealtaasta, kuiva-ainekaapista, ja / tai omasta maasta. Tässä giffeinä ruokakuvia:

Aurinkopuuroa eli hilloja aka suomuuraimia puurolla. 
Edellisen päivän tähteitä kasvispyttipannuna. Punajuuri sopii mainiosti myös talvella lämpimänä ruokana veneenmuotoisen perunan kylkeen. Punajuuri värjää myös kauniisti ja rohkeasti. 
Punajuuri sopii lämpimänä myös fetan ja vuohenjuuston kanssa, sekä niiden veganisiin versioihin. 
Sekametelisoppaa eli sekahedelmäsoppaa puurolla. Tämäkin lounas ja aamiainen on sopiva suomalainen kasvisruoka, retro -sellainen. Kuivatuista eksoottisista hedelmistä tulee keitto tai kiisseli. Edullista ja terveellistä. 
Välillä epäterveellistä eli kaupan mansikkaleivos. 
Spagettikastike tulee esim Lidlin soijarouheesta ja Pirkan maustetusta tomaattimurskasta, vaikkapa chilillä tai yrteillä maustetuista. 
Nopeaa ja helppoa. Lisätä voi kuulotettua sipulia, valkosipulia, ja / tai makeaa porkkanaa, ja juustonkaltaista raastetta päälle. 
Valkosipulia on myös jauheena ellei partakoneen terällä saa ohutta siivua. Ja ellei kaikki halua valkosipulia. Valmista öljyistä valkisipulimurskaa voi myös laittaa pöydälle kuten ennen Raxissa porkkanakeiton päälle. Porkkanaa olen viiltänyt myös kuorimaveitsellä mukaan hyvin ohuina siivuina, kypsyy nopeammin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti